maanantai 30. joulukuuta 2013

Frantsila Rintavoide

Kuinka moni voi rehellisesti sanoa tutkivansa rintansa säännöllisesti? En minä ainakaan. Ennen kuin ostin Frantsilan Rintavoiteen.



Luomuvoide sisältää erilaisia öljyjä, kuten auringonkukan siemenöljyä, patsulia ja nerolia. Säännöllinen rintojen hieronta poistaa kuona-aineita ja samalla tulee tutkittua löytyykö jotain muutoksia. Ja mikäs sen mukavampaa kuin tehdä se mukavalla tuotteella.

Frantsilan sivuilta kopioituna:

Luomu rintavoide on hyväksi imunesteen eli lymfan kulun kautta tapahtuvaa kuona-aineiden poistumista. Kuona-aineita eli toksiineja kertyy nykyaikana elimistöön ja myös rinta-alueelle enemmän mm. ympäristön saastumisen, epäterveiden elintapojen, synteettisten, alumiiniyhdisteitä sisältävien deodoranttien ja kiristävien liivien takia. Lisäksi voide avaa sydänalueen tunteita ja keventää mieltä.

Rintavoidetta hierotaan päivittäin pieni määrä rintojen alueelle. Samalla tulee tehtyä rintojen säännöllinen tunnustelu, joka luonnollisesti kuuluu naisen itsehoitoon. Säännöllinen hieronta myös kiinteyttää rintoja.
Tuote sisältää eteerisiä öljyjä, sitä ei suositella raskaana oleville tai imettäville äideille.

Tähän vielä lisättäkööt että kainaloiden lymfapisteet kannattaa avata ennen hierontaa, niin saa parhaan tuloksen. :) (rinnan puolelta kainalosta pumpaten n. 3 krt)


Voide on kiinteätä ja sitä kannattaakin ottaa spaattelilla.


Näin pieneksi purkiksi (30ml) voide on kuitenkin todella riittoisaa. Pieni nokare riittää.


Koostumus sulaa iholle hierottuna, mutta imeytyy kuitenkin hyvin eikä jätä öljyistä tunnetta. Tuoksu ei oo maailman paras, mutta ei myöskään sellanen joka mulla aiheuttais pahaa oloa. Eikä tuoksu jää nenään leijumaan pitkäksi aikaa.


Incilista näyttää vallan mukavalta.


Itse voide tuntuu miellyttävältä iholle hierottaessa, se kosteuttaa hyvin ja olen huomannut pientä napakoitumistakin. 

Hinta Sokoksella n. 28 €.

-T

2 kommenttia:

  1. Toi on kyllä erinomainen pointti, että rasvatessa se tutkiminen tulisi myös tehtyä. Eikä vain aiottua. Ootko huomannut, että tuo Frantsilan voide olisi jotenkin säännöllisesti Sokoksen tarjouksessa (esim. 3+1-päivillä)?

    VastaaPoista
  2. Nyt en kyllä osaa vastata tohon, mut voisin kuvitella et tää ois tarjouksessa just 3+1 päivillä. Ei oo tullu aijemmin kiinnitettyä huomiota.

    VastaaPoista

Mielipiteitä? :)